sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuivaveneilyä

Hei taas, minä keksin hurjan hauskan leikin. Aina kun isäntäväki ostaa kukan, ja he laittavat käärepaperit odottamaan polttamista, minä leikin käärepaperilla venettä. Käärepaperi kun on jo valmiiksi veneen muotoinen. Menen vain paperin päälle makaamaan.harjoittelen suuren toiveeni toteuttamista varten. Toiveeni on olla maailman ensimmäinen pelastuskissa. Sellainen joka menee ensin veneellä hädässä olevan luo, hinaa henkilön veneeseen, ja soutaa rantaan. Mutta tuskinpa tavallinen brittiläinen kissa pääsee tuollaiseen hommaan. (Harmi).

maanantai 30. joulukuuta 2013

Jättiyllätys

Lauantaina jouduimme olemaan melkein koko päivän yksin kotona. Odotimme vain, että saisimme ruokaa. Saimmehan me toki sitäkin, mutta oli isäntäväellä jotain muutakin. Nimittäin kauhean iso muovipussi. Aluksi luulimme, että pussissa oli jokin härveleistä ja hilavitkuttimista oudoin juttu, mutta siellä olikin meille oma kaksikerroksinen sänky.

Tänään isoemäntä toi Hiskille hammasharjan. Ääk, tämä tietää epämiellyttäviä hetkiä.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Uudet ruokakupit

Hei taas TODELLA pitkästä aikaa. Eilen saimme uudet märkäruokakupit. Ne ovat tosi hienot. Niissä on kissan naamat. Minulla on musta ja Hiskillä valkoinen. Olemme syöneet niistä vasta yhden kerran. Ai niin. Unohdimme mainita, että isäntäväki osti itselleen hienon koristetalon. Sen säilytyspahvilaattikko oli meidän mielestämme TODELLA hauska. Makasimme siinä koko ajan. Harmi vain, että sekä poltettiin juuri.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kevät saapuu...

...Ja niin saapuvat siilitkin. Tänään kun olimme ulkona (valjaiden kanssa), tuijotiimme koko ajan pihallamme ruokailevaa siiliä. Vuoroin katselimme lintuja, jotka hyppivät terassilla. Saimme myös uuden fleksin (talutus- hihnan). Nyt molemmat ovat viisi m, ennen toinen oli kolme m. Juutas ei oikein valjaista piittaa, mutta pakko pitää, kun ei muutenkaan ulos pääse. (Varsinkaan pikkuisännän kanssa). Nähdään taas!


Siili nimeltä Nyrkki murkinoi...

... ja me vahdimme herkeämättä.



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Hirrrmmmuinen Hiski

Pikkuisäntä on joskus ammoin saanut jostakin tuollaisen punaisen limadinosauruksen, johon etenkin Hiski on kovasti rakastunut. Juutaskin toisinaan sillä mieluusti leikkisi, mutta Hiskipä ei anna. Meistä on otettu useita videoita, joilla käymme kiivasta ruumiinkielistä keskustelua siitä, kumpi saa örkillä leikkiä. Toistaiseksi joka kerta keskustelu on päätynyt Hiskin voittoon, vaikka se olisi tarkoittanut ties millaisia uhrauksia.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Uusia tavaroita

No hei taas! Kerran kun Isoemäntä tilasi meille 10 kg kissanraksuja, mukana tuli kissanteltta ja tunneli. Aluksi hieman arastelimme tavaroita, mutta kyllä me sitten niihin totuimme. Olemme kuitenkin oleskelleet niissä aika vähän, sillä nyt ne on pantu hetkeksi pois tieltä. Haluaisimme ne jo takaisin, mutta ei isäntäväki ota niitä takaisin. Me kun emme osaa puhua. kun isäntäväki on poissa, meillä on aika tylsää. Kerran jopa imuroimme. Imurointi sai alkunsa siitä että, imuri vain vahingossa käynnistyi.  Saimme tänään myös uuden laatikon, jossa tykkäämme maata. (tai ainakin Juutas) Hei sitten!


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Juutas ja vaniljasokeri

Täytyypä vielä lisätä teidän iloksenne video, jossa Juutas haistaa vaniljasokeria, Päätelkää itse, miellyttikö se vai ei!