Monolaatikko on paras!

Tässä kuvassa Juutas on pahvilaatikossa.

Hei, Pikkuisäntä sai joululahjaksi sukset. Suksien mukana tuli monot ja suksisauvat. Sauvat, sukset tai monot eivät meitä järin kiinnostaneet, mutta monojen mukana tullut pahvilaatikko oli sitäkin hauskempi. Aina välillä jompikumpi oleskelee laatikossa, sitten yhtäkkiä Pikkuisäntä tai Isoemäntä laittaa latikon kannen kiinni. Silloin laatikon sen hetkinen "asukas" ryntää laatikosta joulukuusen alle. [ Joulukuusi on meidän tämänhetkinen lempiolinpaikka. Olisittepa nähneet Juutaksen ilmeen, kun kuusi laitettiin "hänen" matolleen :) ]

Pelataanko Twisteriä?

Tässä kuvassa minä olen spinnerin kimpussa.

Hei, eikös se emäntä eilen tänne jotain kirjoitellutkin? Tänään aamulla Pikkuemäntä pelasi Twisteriä. Se on sellainen peli, jossa on sellainen matto, ja matossa on väripilkkuja. Matto oli muovia. Sitten siinä on spinneri jolla minä enemmän leikin. Opin jopa pyörittämään spinneriä. Juutaskin haettiin katsomaan, mutta ei hän siitä kovin piitannut. Kyllä hänkin hieman leikki, mutta ei kauan. Asiasta toiseen, se matto rapisi kivasti. Mutta en minä sillä kovin kauan leikkinyt. Sitten emäntä käski Pikkuemännän panna Twisterin pois, ja siihen päättyi minun leikkini. Heippa!

Joulu tulla jollottaa

Hei pitkästä aikaa!

Tämä syksy on ollut niin kiireinen, ettei ole ollut aikaa kirjoittaa edes tänne blogiin mitään. Elämä on sujunut niin samoilla uomillaan, että joka kerta olisi tullut vain samaa ja samaa teksteihin. Meiltä on kuitenkin sen verran monta kertaa tiedusteltu uuden tekstin ilmestymisajankohtaa, jotta nyt, yleisön pyynnöstä, olkaa hyvät!

Joulu lähestyy, ja eilen oli Suomen synttärit. Sen kunniaksi isäntäväki haki autotallista joulukoristeita sisälle, vaikka eivät ne vielä monta juttua esiin laittaneet, on kuulemma liian aikaista. Mutta kuusenmatto, tuo Juutaksen viimejouluinen mielipaikka, tuli jo esiin. Mitenkähän tänä vuonna käy, mahtuuko siihen kissan kanssa yhtäaikaa myös kuusi, vai pitääkö sen alla etsiä jokin toinen matto? Kuulemma ei etsitä, mutta katsotaan nyt sitten.

Toinen joulukuuta tuli vuosi täyteen siitä, kun muutimme tänne. Aika on kulunut nopeaan. Oli kesä ja siilit, sitten tulivat syksy, talvi ja talitintit. Isäntäväki on vienyt linnuille ulos murkinaa, auringonkukansiemeniä, pähkinää ja talimakkaran. Makkara on kohta syöty, ja täytyy ostaa uusi, jotteivät linnut näänny nälkään. Kylmällä ilmalla on kuulemma erittäin kriittistä, jos vakipaikalta ei löydykään murkinaa jonakin päivänä. Jos on aloittanut ruokinnan, pitää sitä jatkaa talven yli. No, ihan sama se on kyllä meidän kissojenkin kanssa; jos otat kissan, huolehdit siitä sitten sen elinpäivien loppuun. Mutta talitinttejä ja niiden syömäpuuhia on kiva seurata. Tulipa tänään sellainen iso mustavalkea lintukin, jolla oli punaista peräpäässä ja niskassa. Se takoi makkaraa kuin vimmattu, ja voi miten Hiskin teki mieli saada siitä paisti. Mutta ei auttanut, piti vain tyytyä tirskumaan sille ikkunan läpi. Lintu on kuulemma tikka. Se söi niin paljon, että makkara on varmasti pian kaluttu loppuun.

Oheen laitamme kuvan Juutaksesta ja tähtimatosta, lisäksi isoemäntä koetti saada kuvan siemenkipolla asioivasta tiaisesta, mutta pienellä kameralla siitä ei saanut kovin ihmeellistä otosta aikaiseksi ikkunan läpi. (Tuossa Juutaksen kuvassa taustalla oleva ovi on siis se, jonka läpi me seuraamme lintujen einespuuhia.)

Ruokakuppeja ja sähkörumpuja

Moi, ( olen Hiski ) Juutas sai eilen uuden ruokakupin. Se oli sellainen muumilautanen. Olisin sillä hetkellä toivonut olevani Juutas. Eilen meille tuotiin myös sellainen outo hökötys, ja jälkeen päin minulle selvisi, että ne olivat sähkörummut. Isoisäntä soitti niitä tänään aamulla niin, että talo raikui. Juoksin nopeasti sängyn alle piiloon, pikkuisäntä perässä. Unohdin muuten mainita, että eilen meille tarjottiin jotakin ihmeen maksaa, jota en minä eikä sen kummemmin Juutaskaan syönyt. Heippa!

On ikkunassa karamelliverhot...

... ja seinän tapetissa Hämähäkkimies. Eikun "On Hiski-miusulla Eliaksen lelu, se on supersankari Hämähäkkimies". Hiski siis oli taannoin melkoisen tylsistynyt, joten se päätti ottaa Elkun lelun uusiokäyttöön, kun poika itse on ukkelin jo hylännyt. Ensin se koetti tulla pöllimään minun, kissaveljensä kaikkein rakkainta lelua, tuollaista jo parhaat päivänsä nähnyttä pehmosorsaa, mutta kun minä päästin kunnon murinan selkä köhjöllä, se tajusi luovuttaa. Jostakin se sitten kaivoi Hämiksen esiin ja heitteli ja pureskeli sitä. Kumma supersankari tuokin, kun muut se pelastaa pulasta käden käänteessä, mutta itseään sitten ei osaakaan auttaa. Kovin tyynesti Hämis asian otti, ei päästänyt ääntäkään, vaikka sai kynsistä ja hampaista.

Eikös olekin aika hämärä tyyppi tuo velipoikani?

Juutas ja helpotuksen huokaus

Nyt pitää välillä laittaa isoemäntä kirjoitushommiin, sillä Juutas sai helpottavia uutisia! Meillä kävi tänään vieraana entinen "mammamme", eli emäntä siitä talosta, jossa me synnyimme yli vuosi sitten. Tämä mamma on kävelevä brittikissatietotoimisto (huuh, mikä sanahirviö), ja hän sanoi, että Juutas voi pysyä tämänhetkisessä kuosissaan, kunhan ei enää yhtään paisu. Helpotus, sillä Juutas jo pelkäsi, että tulee tuomio laihtua lisää. Ja syöminen kun on NIIN ihanaa hommaa, niin eihän sitä mieliharrasteestaan millään malttaisi luopua. No, tietysti ruokamäärät pysyvät niukahkoina jatkossakin, katsokaa tuosta kuvasta, miten hikisiä annoksia Juutas-poika kerralla saa. Tuon kokoluokan annoksia saa sentäs kolme tai neljä kertaa päivässä, riippuu hiukan, saako myös ultrakevyttä märkäruokaa lisäksi. Jos saa märkää, raksuja ei tietenkään saa aivan niin paljon. Mutta eipä sentään tarvitse enää tehdä nälkäkuolemaa joka aivan ainoa päivä! Isoemännän toinen lenkkikaverikin saa huokaista helpotuksesta, sillä hän oli kovasti sitä mieltä, että Juutasta kidutetaan :)

Siilejäkin meidän pihallamme pyörii edelleen, ne ovat melko hauskoja tuhisijoita, mutta emme aivan ymmärrä, miksi ne saavat toisinaan enemmän ruokaa kuin me. Me kun emme saa olla lihavia, niin aivan puheidensa vastaisesti isoemäntä ja pikkuisäntä työntävät siileille joka päivä todella karskeja annoksia ruokaa ja hokevat samalla, että teidän täytyy saada lisää painoa. Jotenkin tuo lihotusoperaatio liittyy asiaan nimeltä horros, mitäköhän se tarkoittaa? Onko lukijoissamme yhtäkään kieliasiantuntijaa, joka osaisi selittää kissakielellä tuota asiaa?

Sänkyvierailijoita

No moi taas, (olen Juutas ) minä ja Hiski olemme päässeet isäntäväen sänkyyn. AINA kun menemme sinne, meitä rapsutetaan hyvin PALJON. Minä menen useimmiten pikkuisännän sänkyyn. Joka kerta kun maukaisen vähänkään pikkuisännän oven takana, hän avaa melkein aina. Ja jos pikkuisäntä on jossain leirillä, yökylässä, tai muualla sellaisessa, kelpaa myös isoisännän ja isoemännän sänky. (Välillä oleskelemme siellä ihan vain huvin vuoksi, vaikka isoisäntä tai isoemäntä ei olisikaan siellä ) ...Moi moi!

kori on kiva!

Hei taas pitkästä aikaa,minä ja Hiski keksimme hauskan leikin.Minäpä kerron,millaisen leikin keksimme.Ensin            
 toinen menee erääseen koriin, ( joka on muuten ennen toiminut lelulaatikkona ) ja sitten korin ulkopuolelle  jäänyt yrittää korin kantoreijistä käsin saada sisälläolijan kiinni, kun taas korissa sisällä oleva yrittää väistellä kantoreijistä työntyviä tassuja.Korilla on nyt taas täytettä (ei kuitenkaan leluja! ), joten en tiedä voimmeko leikkiä tätä enää..Heippa!

Hiskin suuri muutto

Moi, minä Hiski olen tänään muuttanut. Kerronpa tässä nyt lyhyesti, mihin muutin.Nimittäin sillä aiemmin mainitulla yökylä reissulla meille ostettiin kiipeilypuu.Siinä oli 3 hieman ylempänä olevaa tasoa, ja 1 lattiassa kiinni oleva, sekä 1 pesä.Muutin näet sinne pesään. Ja uskaltaisiko tunnustaa että en minä  itse mennyt pesään, vaan Pikkuisäntä kantoi minut.Sitten Pikkuisäntä toi minulle samalla reissulla ostetun kissanminttuhiiren. Leikin hetken aikaa hiirellä. Mutta yhtäkkiä kouraisin Pikkuisäntää tassulla poskeen,ja hän lähti heti hakemaan lisää leluja minulle. Jatkan tarinoitani joskus, heippa!

Yökylässä

No heippa taas , me ollaan tällä hetkellä 4 yön yökylässä.  Ajatella, olemme joutuneet oleskelemaan YHDESSÄ huoneessa tähän päivään saakka. Mutta aamulla pääsimme ULOS ja sitten illalla pääsimme keittiöön mutta valitettavasti vain keittiöön ( tämä tapahtui vierailupaikassa ) . Hei sitten!

Tauno on tullut!

Isäntäväellä on ollut viime kesänä oma villilemmikki, siili. Ne nimesivät sen Taunoksi, ja ostivat sille kissanruokaa ja pähkinää. Nyt tässä muutama päivä sitten koko väki sekosi ja alkoi ryntäillä (tuokin verbi on hassu, se voi olla myös nominin rynnäs monikon adessiivi...) hullun lailla edestakaisin. Kaiken syynä oli se, että Tauno oli palannut takaisin. Heti isoemäntä juoksi ja laittoi lautaselle MEIDÄN märkäruokaamme pussillisen ja toiselle vettä. Sitten nuo kantoivat lautaset kovalla kiireellä puskan juurelle ja odottivat. No, tottahan Tauno tuli ja söi suurella halulla meidän ruokamme, lisäksi se latki aimo annoksen vettä.

Tämä on toistunut nyt jo monena iltana, ja tänään juhannusaattona tuo ilmiö huipentui: meillä oli vaikka kuinka paljon vieraita, suurin piirtein 20 henkeä, ja lähes jokainen käkki polvi-istunnassa ja vahtasi vierestä, kun tuo piikkikasa aterioi. Tänään se sai pähkinää, juustoa ja meidän kuivamuonaamme. Kovasti kaikki ylistivät, miten söpö ja hurmaava se on, ja me jouduimme olemaan arestissa kylppärissä kodinhoitohuoneessa, koska me olisimme saattaneet ottaa ja karata muuten. Miten halpamaista teljetä kaksi pientä poikaa ahtaaseen tilaan! Kostoksi emme tulleet silitettäviksi kuin vain ohimennen, emme pysyneet yhtään sohvalla halukkaiden rapsuttajien seassa. Miksi ette pelastaneet meitä arestilta, saittepa sitten hieman kärsiä tekin kissanpuutteesta!

Voihan punkki!

Hiskiin koetti tässä yhtenä päivänä tunkeutua loinen. Emäntä höpisi jotakin punkista, eli kai se oli sellainen sitten. Ja kun juuri tuollaisessa pitkässä heinikossa on kaikkein parasta liikuskella, meillä on vaara saada uusia tunkeilijoita hipiäämme. Ne kuulemma päivystävät heinissä ja muissa vastaavissa sopivaa uhria, ja sitten iskevät heti kiinni kuin puutiainen kissaan!

Emäntä osti jotakin kummallista ainetta, jota se aikoo työntää meihin. Se aine kuulemma pitää puutiaiset poissa meistä, mutta on samalla melko myrkyllistä. Emäntä on jo kieltänyt lapsiakin koskemasta meihin. Vielä se ei ole sitä värkkiä meihin ruiskautellut, mutta huomenna kuulemma tuo toimenpide on suunnitelmissa. Meitä hieman jännittää, että miten meidän oikein käy.

Rentoutus ennen kaikkea!

Me kissat voisimme opettaa jotakin hyvin tärkeää ihmisille: rennosti ottamisen taidon. Me emme turhia stressaa, vaan osaamme ottaa elämän kevyesti ja järkevästi. Ja kun on ruoka-aika, me kyllä osaamme silloin kiitää paikalle salaman lailla! Vähän kun vain ekstraruokakuppi kolahtaa, siunaannumme paikalle kuin taikaiskusta, vaikka meitä ei juuri ennen kolahdusta löytynyt niin mistään. Ekstraruokakuppi on sellainen, mihin saa aina jotakin tosi hyvää herkkua, kuten seitä, jauhelihaa, lohta tai kaupan märkäruokia.

Tänään isoemäntä luki sanomalehteä lattialla. Me olimme sitä mieltä, että tuollainen homma on jonninjoutavaa, joten mäjähdimme molemmat lehden päälle makoilemaan. Emäntä nosti meidät pois tieltä, mutta Hiski oli Juutasta päättäväisempi, sillä se pamautti olemuksensa heti uudestaan takaisin sivistyksen päälle. Mitäpä sitä lukemaan jostakin niin tyhjänpäiväisestä kuin kakkukonditoriasta tai pappien huvittavista möhläyksistä, kun senkin ajan voi käyttää leikkimällä meidän kanssamme ja rapsuttelemalla mahasta, joka etenkään Juutaksella ei ole kovinkaan pieni.

Ja sitten kuulimme jotakin varsin kummaa isoisännän suusta, sen tekisi mieli hiirtä! Sekös meille sopisi, sellaista vilistäjää olisi roimasti kivempaa ajaa takaa kuin noita kimalaiseksi kutsuttavia pihapörriäisiä. Mutta nyt, muistakaa ottaa kaikki rennosti, sillä onhan kesä! (Vaikka kesä on nyt kyllä hyytävä, tänään pihalla tassut olivat lähellä jäätymispistettä.)

Ärrin murrin!

Juutas on ominut yhden lelusorsan kokonaan itselleen, ja sekös Hiskiä riepoo. Juutas taitaa kuitenkin skrodemman katin voimalla viedä aina voiton, sillä näin komean murinan herra päästää aina, kun velimies koettaa napata lelun itselleen :)

Äitienpäivä

Viime yönä isot isäntä ja emäntä unohtivat makuuhuoneensa oven auki. Tai no, ei se unohtunut, mutta Juutas livahti sinne istuskelemaan jo kun ne laittoivat puhtaat lakanat sänkyyn, eivätkä ne sitten hennonneet heittää Juutasta ulos. Jossakin vaiheessa Hiskikin huomasi tilaisuutensa tulleen. Isoemäntä havahtui hyvistä yöunistaan siihen, kun Hiski koisasi pitkin pituuttaan emäntää vasten, etukäpälät suorina kohti sängynpäätyä ja takakäpälät taas kropanjatkeena kohti sängyn takapäätyä. Isoemäntä sai jostakin kumman syystä öisen hihityskohtauksen, vaikka viaton kissa vain nukkui. Kyllä nuo ihmiset kanssa kaikelle jaksavat nauraa. Tietäisivätpä vain, miten me nauramme niiden kummalliselle tavalle peseytyä! Mennä nyt suihkuun ja kastella itsensä siellä, kun kielellä homma hoituisi paljon näpsäkämmin, eikä tarvitsisi miettiä sitäkään, onko jossakin paikassa tuollainen suihku. Esimerkiksi työmatkaan junassa olisi todella kätevä yhdistää aamupesu, eikä kuluisi noihin kahteen asiaan sitä niin kallisarvoista aikaa erikseen!

Hiski silityslaudalla

 No hei taas (olen Hiski ) minä olen keksinyt uuden tavan tienata silitystä. Nimittäin olen jo kaksi kertaa pikkuisännän nähden istunut silityslaudalla. Sillä tavalla minua silitetään koska sehän on slityslauta.

Pikkuisäntä

Hei kaikille pikkuisännän tekstejä odotteleville! Kyllä se tänne taas kohta jotakin päivittää, mutta se on viime päivinä asustellut tuolla pihalla, kun sinne on tullut tuollainen ihmeellinen sinireunainen ympyrä, jossa pikkuisäntä hyppii ja kiljuu kavereidensa ja pikkuemännän kanssa. Pikkuisännällä on tuolla tallennetuna keskeneräinen teksti, jonka se aikoo jonakin päivänä tässä tehdä valmiiksi ja laittaa sitten teidän luettavaksenne.

Mekin olemme ulkoilleet suunnilleen joka päivä. Isoemäntä naureskeli meille, että olemme tyhmänrohkeita, kun koetimme molemmat ottaa kiinni ja suuhun sellaisen lentelevän pörriäisen, joka oli kivan karvainen. Siinä oli tummanruskeaa ja keltaoranssia, se oli vähän kuin tiikeri, joka osasi lentää. Paitsi sillä ei ollut häntää eikä korvia, ja jalat olivat karvattomat, ja niitä taisi meidän laskujemme mukaan olla enemmän kuin neljä. Se piti melkein samanlaista surinaa kuin pommikone!

Pihalammikkoon on tullut taas sammakonkutua, joten kohta pääsemme onkimaan nuijapäitä! Sitä odotellessa...

Kun Juutas Suomen pissi

Isoemäntä ja pikkuisäntä repesivät raikuvaan nauruun, kun Juutas kävi taannoin pissillä laatikossamme. Isoemäntä tuli tyhjäämään laatikkoa ja yhtäkkiä se karjaisi pikkuisännän paikalle. Ajatelkaa, yhdestä pissistä moinen melu. Pikkuisäntä tuli laatikon luo, ja sitten nuo kaksi kahjoa repesivät hillittömästi. Juutas oli kuulemma pissinyt Suomen! Yhdessä nuo kaksi ihmistä ihastelivat tuota pissipaakkua ja mikä hulluinta: hakivat kameran. Pahaksi onneksi Suomi katkesi vyötärön yläpuolelta juuri ennen kuin nuo saivat kameran laukaistua, ja niin jäi karttapissi ikuistamatta. Oletteko te koskaan kuulleet, että pissillä olisi pää, lanteet tai helmat? Emme mekään. Tai mikä ihme on pissin käsivarsi (joka sekin kuulemma katkesi)? Kyllä nuo kaksi oliota, jotka kuulemma edustavat älykkäintä mahdollista eläinlajia, joutaisivat hoitoon. Meistä ainakin kissat hakkaavat ihmisen älykkyyden mennen tullen, tai sitten ihmiskavereiksemme on vain osunut tavallista omituisempia kaksijalkaisia. Mutta pääasia on, että ruoka- ja vesihuolto pelaavat.

Isoja serkkuja ja koiranpentuja

Tänään me molemmat pääsimme oikein kunnolla ulos! Ensin saimme molemmat käväistä naapurissa katsomassa koiria, Hiskiä isot koirat tosin hivenen hirvittivät. Juutas oli aikuistenkin koirien kanssa kuin kotonaan, tosin lintujen äänet kiinnostivat paljon enemmän kuin koirat, vaikka toki koiratkin saivat moikkauksen. Pentukoirat olivat aitauksessa, joten niitä ei päässyt katsomaan läheltä. Mutta muuten ulkona oli tosi kiinnostavaa! Pääsimme tuohon kotitalomme vieressä olevaan puistikkoon, ja aah miltä siellä haisi. Oli monenmoista aavistusta keväästä: lintujen tuoksua, ruohoa, muutamia heräileviä lehtiäkin oli jo maassa. Ja parasta ainakin Hiskin mielestä oli oja, jossa solisi vesi! Hiskiä ei haitannut edes tassujen kastuminen, ojaan vain nyt piti päästä! Juutas tyytyi katselemaan hieman etäämmällä olevaa fasaanikukkoa, joka rääkäisi hyvin rumasti, kun näki harmaan vaaran.

Illalla pikkuemäntä katsoi telkkarista luonto-ohjelmaa, jossa oli isoja serkkujamme. Hiski jaksoi katsoa melkein koko ohjelman, Juutas väsähti hieman aiemmin ja meni tapansa mukaan - kas kummaa - syömään...

Kinkkuvarkaus, kameravarkaus ja krapsutuskerjuu

Juutas oli tänään vähän pahoilla teillä: isoemäntä kirjoitti viestiä tietsalla ja laski leipänsä sohva-arkulle. Juutas huomasi tilaisuutensa tulleen ja varasti emännän leivältä kinkun! Isoemäntä huomasi sen vasta, kun viimeiset kinkunrippeet olivat katoamassa parempaan säilöön Jutkiksen vatsaan. Juutaksen mielestä oli korkea aika saada jotakin herkkua, koska olimme saaneet raksuruoan lisäksi herkkua viimeksi tiistaina, emmekä me sulata sitä, että jo toista päivää elimme pelkillä nappuloilla. Lopetamme kehruun, jos meitä ei yhtään hemmotella.

Kun kinkku oli kadonnut parempaan talteen, teki pojan mieli hieman leikkiä. Koska muuta sopivaa lelua ei sattunut näköpiiriin, kiipesi Juutas uudelleen sohva-arkulle ja nyysi lelukseen digikameran. Siinä on NIIN kiintoisa naru, jota on kiva nypeltää. Isoemäntä ei kauheasti tykännyt, kun kamera mätkähti lattiaan. Kameran lisäksi Jutkis on aiemmin nyysinyt myös kompassin samasta paikasta, sillä siinäkin oli niin kiva nirunaru. Vain kenkä puuttui, eikä kompassi kyllä ollut silikkiä tai samettiakaan. Lohduksi kameran pidättämisestä Juutas löysi pikkuemännän satiinisen hiusnauhan, ja kyllähän silläkin nyt paremman puutteessa leikkii.

Kun isoemäntä oli motkottanut tarpeeksi kamerasta ja kinkusta, Juutas totesi, miten sitä on todella helppoa höynäyttää. Ei tarvitse kuin katsoa killittää isoemännän silmiin, ja johan se tulee ja rapsuttaa. Kun se lopettaa, pitää vain tökkäistä sen kättä ja maukaista vienosti, niin se rapsuttaa lisää. Ja taas kun se lopettaa, uusi vaativahko maukaisu ja käsi siirtyy turkkiin. Kolmas maukaisu ei enää tepsinyt, vaan akka katosi tyhjäämään tuota kummallista vehjettä, jonne se tunkee vaatteita tuon tuosta kastumaan, ja sitten se levittää ne saman tien jollekin ihme häkkyrälle kuivumaan. Miksi ensin kastella, jos kuitenkin heti perään pannaankin kuivumaan? Emme tajua.

kissat ja legohirviö

Pikkuisännällä oli tällä viikolla syntymäpäivä, hän sai lahjaksi legohirviön. Aika pian sen jälkeen pikkuisännälle tuli kaveri. Kun kaveri oli lähtenyt, pikkuisäntä yhdisti kaksi legohirviötä (siis toinen hirviöistä oli se syntymäpäivälahja). Minä (siis Hiski) haistelin hirviötä hieman.

Juutas halusi päästä hirviön kanssa kaverikuvaan:

Sivistynyt ISKi-Hiski

Hiski on kunnostautunut kulttuurin saralla: se nukkuu Montaignen esseiden ja Ison suomen kieliopin  eli ISK:n kanssa ja katsoo televisiota. Tv-ohjelman se voisi ehkä valita toisinkin, koska se katsoo innolla Kotikatua. Juutas sen sijaan on tajunnut, että moisten ohjelmien aikana kannattaa mieluummin uneksua talitinteistä, perhosista ja kesäisestä ruohosta, jota voi pureksia kytätessään hiiriä ja muita öttiäisiä.

Kävimme taas tänään ulkonakin, kun isoemäntä otti valjaat ja kantoi ulos. Siellä satoikin vähäsen, mutta ei se haitannut. Viimeinkin oli niin lämmin, etteivät meidänkään turkkimme olleet enää liian ohuet, ainoastaan varpaisiin tuntui vielä hiukan epäkesäiseltä. Sen verran kuraista oli, että jouduimme molemmat ulkoilun jälkeen suihkuhuoneeseen siivoamaan itseämme, ja lattia näytti siltä, kuin siellä olisi ollut sikaporsas kesän ensimmäisen mutakylpysession jälkeen. Isoemäntä olisi saattanut kyllä rähistä aika tavalla, jos kaikki ne jäljet olivat tulleet sohvaan, jonka se tänään juuri imuroi. Meistä muka irtoaa siihen karvaa. Ketä nyt ylimääräinen pehmustemateriaali haittaa, emme ymmärrä! Juutas koetti pudottaa siihen jopa yhden viiksikarvansa, mutta ei sekään kelvannut, vaan imuriin vaan kylmästi.

Titityy

Hiski on innostunut linnuista nyt kevään aikana niin, että sälli melkein juoksee takaterassin ovea päin, kun jonkun siivellisen kevätkujerrus kuuluu ulkoa. Pääsiäisreissussa näimme niin herkullisen talitintin, että se tulee vieläkin uniimme. Nuuhkimme pihailmaa valjaissa, kun tuo härnääjä päätti lehahtaa viereiseen koivuun morsiamia kutsumaan. Kai sitä vallan nauratti, kun se pani merkille kaksi suurta saalistajaa, jotka kuitenkin oli kahlittu valjaisiin. Voisi melkein sanoa, että tirppa nauroi meille pirullisesti "Ette saa kiinni, ette saa kiinni!".

Täällä kotona taas harakat ja mustarastaat naureskelevat toisilleen ja meille sen verran ahkerasti, että kesä taitaa tosiaan olla tulossa. Juutas tykkäsi juoda rännistä valuvaa vettä, eikä poikaa haitannut laisinkaan, kun vesi kasteli hiukan turkkiakin. Tykkäämme keväästä ja ulkoilmasta niin, että päivystämme taukoamatta ovien edessä, jos vaikka pääsisimme livahtamaan ulos niin, ettei kukaan huomaa. Kerran Pohjanmaalla saimme karattua, mutta pikkuemäntä oli sen verran nopea, että sai syöksyttyä peräämme ja kantoi sisään. Se ei saanut edes huutia kuraantuneista sukistaan.

Pihalammikossamme on kuulemma viime keväänä ollut sammakonpoikasia. Me olemme silloin olleet vasta pieniä ja sokeita pallosia, mutta tänä kesänä sammakot varmasti saavat meiltä kyytiä! Kaikkein suurin haaveemme on kuitenkin päästä käsiksi (tai pikemminkin kynsiksi) johonkin oiken isoon lintuun, vaikka fasaaniin tai míkseipä tällaiseen kokottimeen:

Kissareissumiehet

Pääsiäisreissumme meni hyvin, emme mourunneet matkoilla juuri lainkaan. Pääsimme molemmilla suunnilla kerran pois kopista, jotta saatoimme ojennella jäseniämme. Kun koppien ovet kotona jälleen avattiin, kävimme syömässä ja palasimme takaisin matkustusvalmiuteen, eli ei reissaaminen ollenkaan pahaa tehnyt.

Voi ei, vessaan!

Hiskiä kohtasi tänään järkytys. Isoisäntä tuli ja sieppasi pahaa aavistamattoman olion, joka kelli kaikessa rauhassa sohvalla. Ei siinä mitään, mutta sitten se ryökäle suuntasi kulkunsa vessaan, jolloin Hiskin oli pakko mouraista vastalause. Vessaan matkaaminen isonisännän sylissä ei tarkoita kuin yhtä asiaa: kynsienleikkuuta. Sitä me kumpikaan emme kerta kaikkiaan voi sietää, mutta olemme kyllä huomanneet, ettei rimpuilu tai nariseminen hyödytä, kynnet leikataan silti. Matka vessaan johtui siitä, että kisailimme oikein kunnolla, ja jommankumman kynsistä jäi sohvaan kahdeksan viirua, hups! Normaalisti me emme jätä jälkiä minnekään (no, kissanvessaa ei nyt lasketa), joten oli totisesti aika leikata tuhovehkeemme. Onneksi emme ole pihakissoja, koska ei meiltä silloin voisi leikata puolustusvälineitämme pois.

Isäntä kyllä kärsitti hieman myös itseään, lieni kait jonkin sortin myötätuntoa. Se nimittäin käski emännän nyppiä kauhean rumalla äänellä hurisevalla koneella niskaansa. Sen niskasta irtosi pitkiä ja rumia karvoja, mutta eivätpä ne nyt tursota paidankauluksesta.

Juutas näyttää tässä, mikä on meidän suosikkimme hoitovehkeistä:

Tehtävä pääsiäisenä

Kuulimme tuossa sivukorvalla, miten meitä aiotaan käyttää pääsiäisenä vähän niin kuin lääkäreinä. Pohjanmaalla on sellainen talo, jossa asuu ihmisiä, jotka eivät oikein muista enää mitään, eivätkä he kai ole sen takia oikein kartalla enää mistään. Emäntä aikoo kysyä, saako meidät viedä tuonne taloon vierailulle. Jos ei saa, haetaan talosta ainakin yksi asukki meitä katsomaan meidän majapaikkaamme. Kissan (tai kai on pakko myöntää, koirankin) silittäminen on kuulemma sellaista, että se aiheuttaa muistamattoman ihmisen aivoissa positiivisia asioita. Meistä kissoista siis on paljon hyötyä: jotkut metsästävät hiiriä, jotkut taas ovat ns. valkotakkisia. Toivottavasti meitä ei värjätä spraymaalilla valkeiksi, koska uskomme kyllä harmaankin takin toimivan lääkäröinnissä ihan yhtä lailla. Toivomme myös, että muistamme kehrätä, kun tuon vanhan ihmisen käsi koskettaa meitä, sillä kehräämiselläkin on kuulemma positiivista vaikutusta.

Pääsiäinen lähestyy

Mau! Tänään lähdemme harjoittelemaan pääsiäisreissua Pohjanmaalle. Ajatella, joudumme matkustamaan koko pitkän matkan ahtaassa kuljetuskopassa. Ja mikä pahinta, emme pääse pois kopasta matkan aikana juuri ollenkaan. Emme saa edes ruokaa koppaan koko matkan aikana!  
Juutas meni jo keinutuolin alle kokeilemaan hieman suljettua paikkaa:

Pikkuisäntä pettää meitä...

Pikkuisäntä kävi äsken naapurissa katsomassa pikkuisia labbiksenpentuja, ja oli siellä mukana pikkuemäntäkin. Ne molemmat ottivat ja ystävystyivät KOIRAN kanssa, voitteko kuvitella? Kissansydämemme pakahtuvat loukkaantumuksesta, vaikka kyllähän ne meitäkin rapsuttelivat entiseen malliin. Lisäksi ne kehtasivat haista koiralta. Ja vielä pennuilta. Pennut varmaan vikisivät anovasti pikkuisännälle ja yrittivät vihjailla, että tahtoisivat muuttaa meille. Niiden emokin on varmaan koettanut ruskeilla silmillään käännyttää pikkuisäntää koiraihmiseksi. Pikkuemäntä oli kuulemma jo ehdottanut, että meidät voisi myydä ja hankkia tilalle tuollaisen pikkukoiran! Kotona se kuitenkin sanoi meille, että olemme söpömpiä kuin yksikään koira. Ota tuostakin nyt sitten selkoa! Taitaa olla parasta niellä suuttumus ja tällätä itsensä niin hienoksi, että koirat unohtuvat. Juutas jo laittoi emännän helmet kaulaansa ja poseerasi ne päällään:

Hiski ja punainen piste

Pikkuisäntä häiritsi tänään makoiluani. Sillätavalla että otti yläkerrassa vähän pistoolia muistuttavan esineen. Esineestä kuului tuttu pi-piip ääni. Ääni ennusti leikkiä. Siitä vähän pistoolia muistuttavasta esineestä tuli punainen valopilkku, ja tykkään ajaa sitä takaa. Kerran minun ei edes tarvinnut kuulla sitä tuttua pi-piip ääntä, koska näin että pikkuisäntä otti sen vähän pistoolia muistuttavan esineen käteensä.           

Pikkuisännän vuoro:

Hei Hiski tässä. Minä opin juuri soittamaan rumpuja. Mutta en kovin tykännyt siitä, sillä jouduin soittamaan ilman kapuloita. Ilman kapuloita soittaminen on tylsää siksi, että pelkään kalvoon tulevan reikiä. Mutta sitten muistin että kynteni oli juuri leikattu, joten kalvon reikiintyminen olisi täysin mahdotonta. Pikkuisäntä sanoi että olen harmaa rumpali, joka ei kylläkään osaa soittaa juuri mitään.  

Rakkauden ammattilaiset

Tänään koetimme herättää emäntämme hyvin hellästi, mutta se pahanen ei vain ottanut noustakseen. Hiski koetti suudella sen silmät auki nuolemalla, mutta emäntä vain käänsi naamansa päin tyynyä ja jatkoi nukkumistaan. Emme ymmärrä, miksi klo 03.00 on muka huono aika nousta silittämään meitä. Seuraavaksi koetimme herättää isoa isäntää, mutta tulos oli tasan yhtä laiha. Niinpä siirryimme keittiöön ja levitimme pikkuisännän torstaina hakemat pajunkissat sinne tänne pitkin lattioita. Aamulla olimme muina miehinä kuten tavallista. No, kuka pikkuisännän käski jättää kissat niin kivasti tyrkylle nurkkaan? Jos jotakin jätetään sopivalle korkeudelle, mielestämme kaikki on meidän.

Hiski päätti kokeilla, millaista olisi olla rausku. Ainoastaan kidukset puuttuvat. Niin ja vesi.

Vielä testiä

No nyt se kissa-akka taas naputtaa näppistään, mitä meistä muka nytkin on sanottavaa? Meistä ei ole maininnan arvoista se, että tykkäämme kukista ja käymme öisin pöllimässä tulppaaneita maljakosta vain sen takia, että voimme levittää ne ympäri huushollia. Ei sitäkään kannata ainakaan julkisesti mainita, että olemme tehneet sen aika monta kertaa, viimeksi viime yönä... Aamulla olemme muina miehinä ihmisten noustessa ylös ja kysyessä kuka on riehunut. Kaiken saa anteeksi, kun hieman viitsii vaivautua kehräämään ja pökkimään kuonolla paljaita sääriä. Sitten vain keittiöön päivystämään aamupalaa touhuavien aikuisten viereen, anova tapitus silmiin ja kas, johan sieltä tipahtaa pala kinkkua, kissankarkki tai jotakin muuta kivaa. Tänä aamuna pikkuisäntä keksi (taas kerran) leikittää meitä laserilla, sitä punaista pistettä on tajuttoman kiva ajaa takaa, vaikka kyllä tajuamme, että sitä ei voi koskaan saada kiinni. Kun hetkisen riehuu sen perässä aamutuimaan, jaksaakin koko päivän vedellä hirsiä.

Tässä me molemmat olemme!

Hepskukkuu!

Me, siniset brittiläiset Juutas ja Hiski, ajattelimme pitää kissamaista blogia. Tai oikeastaan emäntämme pitää, mutta blogin aiheena olemme me. Emäntämme on koulutukseltaan kohta valmis opettaja, se opettaa sitä kieltä, mitä itsekin puhuu, oliko se nyt jotakin s:llä alkavaa, niin kai. Toisinaan se puhuu äidinkielestäkin, eli ei kai se sitten itsekään tiedä, mikä kielen virallinen nimi on. Emäntämme sanoi, että hänen on hyvä harjoitella bloggailua, koska tulevat oppilaat ovat todennäköisesti taitavia alan harrastajia. Olisi kuulemma noloa olla aivan uuno tässä asiassa. Se pienempi mieshenkilö, joka myös asuu kanssamme samassa talossa, on ekaluokkalainen ja innokas kirjoittelija. Hänkin kirjoittaa tänne meistä kaikenlaista. Aikovat kuulemma panna kuviakin, mutta se ei meitä haittaa, sillä olemme tottuneet olemaan kuvattavina.

Olkoon tämä ensimmäinen tekstimme, ja jos tämä onnistuu, jatkoa seuraa aina silloin tällöin. Kesällä on varmasti paljon kertomista, kun luonto herää. Olemme jo tänään ihastelleet ikkunasta sellaista rumasti kirkuvaa suurehkoa lintua, jolla on pitkä häntä. (Tai ilmeisesti se on pyrstö, mutta meistä häntä päihittää pyrstön.)  Ja sitten oli sellainen pitkä- ja tuuheahäntäinen olio tuossa takaterassilla, jolla oli hirvittävän vikkelät liikkeet. Se ehkä jopa päihittäisi meidät ainakin kiipeilyssä. Emäntä väitti, että otuksen nimi on orava.