Pikkuisäntä

Hei kaikille pikkuisännän tekstejä odotteleville! Kyllä se tänne taas kohta jotakin päivittää, mutta se on viime päivinä asustellut tuolla pihalla, kun sinne on tullut tuollainen ihmeellinen sinireunainen ympyrä, jossa pikkuisäntä hyppii ja kiljuu kavereidensa ja pikkuemännän kanssa. Pikkuisännällä on tuolla tallennetuna keskeneräinen teksti, jonka se aikoo jonakin päivänä tässä tehdä valmiiksi ja laittaa sitten teidän luettavaksenne.

Mekin olemme ulkoilleet suunnilleen joka päivä. Isoemäntä naureskeli meille, että olemme tyhmänrohkeita, kun koetimme molemmat ottaa kiinni ja suuhun sellaisen lentelevän pörriäisen, joka oli kivan karvainen. Siinä oli tummanruskeaa ja keltaoranssia, se oli vähän kuin tiikeri, joka osasi lentää. Paitsi sillä ei ollut häntää eikä korvia, ja jalat olivat karvattomat, ja niitä taisi meidän laskujemme mukaan olla enemmän kuin neljä. Se piti melkein samanlaista surinaa kuin pommikone!

Pihalammikkoon on tullut taas sammakonkutua, joten kohta pääsemme onkimaan nuijapäitä! Sitä odotellessa...

Kun Juutas Suomen pissi

Isoemäntä ja pikkuisäntä repesivät raikuvaan nauruun, kun Juutas kävi taannoin pissillä laatikossamme. Isoemäntä tuli tyhjäämään laatikkoa ja yhtäkkiä se karjaisi pikkuisännän paikalle. Ajatelkaa, yhdestä pissistä moinen melu. Pikkuisäntä tuli laatikon luo, ja sitten nuo kaksi kahjoa repesivät hillittömästi. Juutas oli kuulemma pissinyt Suomen! Yhdessä nuo kaksi ihmistä ihastelivat tuota pissipaakkua ja mikä hulluinta: hakivat kameran. Pahaksi onneksi Suomi katkesi vyötärön yläpuolelta juuri ennen kuin nuo saivat kameran laukaistua, ja niin jäi karttapissi ikuistamatta. Oletteko te koskaan kuulleet, että pissillä olisi pää, lanteet tai helmat? Emme mekään. Tai mikä ihme on pissin käsivarsi (joka sekin kuulemma katkesi)? Kyllä nuo kaksi oliota, jotka kuulemma edustavat älykkäintä mahdollista eläinlajia, joutaisivat hoitoon. Meistä ainakin kissat hakkaavat ihmisen älykkyyden mennen tullen, tai sitten ihmiskavereiksemme on vain osunut tavallista omituisempia kaksijalkaisia. Mutta pääasia on, että ruoka- ja vesihuolto pelaavat.

Isoja serkkuja ja koiranpentuja

Tänään me molemmat pääsimme oikein kunnolla ulos! Ensin saimme molemmat käväistä naapurissa katsomassa koiria, Hiskiä isot koirat tosin hivenen hirvittivät. Juutas oli aikuistenkin koirien kanssa kuin kotonaan, tosin lintujen äänet kiinnostivat paljon enemmän kuin koirat, vaikka toki koiratkin saivat moikkauksen. Pentukoirat olivat aitauksessa, joten niitä ei päässyt katsomaan läheltä. Mutta muuten ulkona oli tosi kiinnostavaa! Pääsimme tuohon kotitalomme vieressä olevaan puistikkoon, ja aah miltä siellä haisi. Oli monenmoista aavistusta keväästä: lintujen tuoksua, ruohoa, muutamia heräileviä lehtiäkin oli jo maassa. Ja parasta ainakin Hiskin mielestä oli oja, jossa solisi vesi! Hiskiä ei haitannut edes tassujen kastuminen, ojaan vain nyt piti päästä! Juutas tyytyi katselemaan hieman etäämmällä olevaa fasaanikukkoa, joka rääkäisi hyvin rumasti, kun näki harmaan vaaran.

Illalla pikkuemäntä katsoi telkkarista luonto-ohjelmaa, jossa oli isoja serkkujamme. Hiski jaksoi katsoa melkein koko ohjelman, Juutas väsähti hieman aiemmin ja meni tapansa mukaan - kas kummaa - syömään...

Kinkkuvarkaus, kameravarkaus ja krapsutuskerjuu

Juutas oli tänään vähän pahoilla teillä: isoemäntä kirjoitti viestiä tietsalla ja laski leipänsä sohva-arkulle. Juutas huomasi tilaisuutensa tulleen ja varasti emännän leivältä kinkun! Isoemäntä huomasi sen vasta, kun viimeiset kinkunrippeet olivat katoamassa parempaan säilöön Jutkiksen vatsaan. Juutaksen mielestä oli korkea aika saada jotakin herkkua, koska olimme saaneet raksuruoan lisäksi herkkua viimeksi tiistaina, emmekä me sulata sitä, että jo toista päivää elimme pelkillä nappuloilla. Lopetamme kehruun, jos meitä ei yhtään hemmotella.

Kun kinkku oli kadonnut parempaan talteen, teki pojan mieli hieman leikkiä. Koska muuta sopivaa lelua ei sattunut näköpiiriin, kiipesi Juutas uudelleen sohva-arkulle ja nyysi lelukseen digikameran. Siinä on NIIN kiintoisa naru, jota on kiva nypeltää. Isoemäntä ei kauheasti tykännyt, kun kamera mätkähti lattiaan. Kameran lisäksi Jutkis on aiemmin nyysinyt myös kompassin samasta paikasta, sillä siinäkin oli niin kiva nirunaru. Vain kenkä puuttui, eikä kompassi kyllä ollut silikkiä tai samettiakaan. Lohduksi kameran pidättämisestä Juutas löysi pikkuemännän satiinisen hiusnauhan, ja kyllähän silläkin nyt paremman puutteessa leikkii.

Kun isoemäntä oli motkottanut tarpeeksi kamerasta ja kinkusta, Juutas totesi, miten sitä on todella helppoa höynäyttää. Ei tarvitse kuin katsoa killittää isoemännän silmiin, ja johan se tulee ja rapsuttaa. Kun se lopettaa, pitää vain tökkäistä sen kättä ja maukaista vienosti, niin se rapsuttaa lisää. Ja taas kun se lopettaa, uusi vaativahko maukaisu ja käsi siirtyy turkkiin. Kolmas maukaisu ei enää tepsinyt, vaan akka katosi tyhjäämään tuota kummallista vehjettä, jonne se tunkee vaatteita tuon tuosta kastumaan, ja sitten se levittää ne saman tien jollekin ihme häkkyrälle kuivumaan. Miksi ensin kastella, jos kuitenkin heti perään pannaankin kuivumaan? Emme tajua.

kissat ja legohirviö

Pikkuisännällä oli tällä viikolla syntymäpäivä, hän sai lahjaksi legohirviön. Aika pian sen jälkeen pikkuisännälle tuli kaveri. Kun kaveri oli lähtenyt, pikkuisäntä yhdisti kaksi legohirviötä (siis toinen hirviöistä oli se syntymäpäivälahja). Minä (siis Hiski) haistelin hirviötä hieman.

Juutas halusi päästä hirviön kanssa kaverikuvaan:

Sivistynyt ISKi-Hiski

Hiski on kunnostautunut kulttuurin saralla: se nukkuu Montaignen esseiden ja Ison suomen kieliopin  eli ISK:n kanssa ja katsoo televisiota. Tv-ohjelman se voisi ehkä valita toisinkin, koska se katsoo innolla Kotikatua. Juutas sen sijaan on tajunnut, että moisten ohjelmien aikana kannattaa mieluummin uneksua talitinteistä, perhosista ja kesäisestä ruohosta, jota voi pureksia kytätessään hiiriä ja muita öttiäisiä.

Kävimme taas tänään ulkonakin, kun isoemäntä otti valjaat ja kantoi ulos. Siellä satoikin vähäsen, mutta ei se haitannut. Viimeinkin oli niin lämmin, etteivät meidänkään turkkimme olleet enää liian ohuet, ainoastaan varpaisiin tuntui vielä hiukan epäkesäiseltä. Sen verran kuraista oli, että jouduimme molemmat ulkoilun jälkeen suihkuhuoneeseen siivoamaan itseämme, ja lattia näytti siltä, kuin siellä olisi ollut sikaporsas kesän ensimmäisen mutakylpysession jälkeen. Isoemäntä olisi saattanut kyllä rähistä aika tavalla, jos kaikki ne jäljet olivat tulleet sohvaan, jonka se tänään juuri imuroi. Meistä muka irtoaa siihen karvaa. Ketä nyt ylimääräinen pehmustemateriaali haittaa, emme ymmärrä! Juutas koetti pudottaa siihen jopa yhden viiksikarvansa, mutta ei sekään kelvannut, vaan imuriin vaan kylmästi.

Titityy

Hiski on innostunut linnuista nyt kevään aikana niin, että sälli melkein juoksee takaterassin ovea päin, kun jonkun siivellisen kevätkujerrus kuuluu ulkoa. Pääsiäisreissussa näimme niin herkullisen talitintin, että se tulee vieläkin uniimme. Nuuhkimme pihailmaa valjaissa, kun tuo härnääjä päätti lehahtaa viereiseen koivuun morsiamia kutsumaan. Kai sitä vallan nauratti, kun se pani merkille kaksi suurta saalistajaa, jotka kuitenkin oli kahlittu valjaisiin. Voisi melkein sanoa, että tirppa nauroi meille pirullisesti "Ette saa kiinni, ette saa kiinni!".

Täällä kotona taas harakat ja mustarastaat naureskelevat toisilleen ja meille sen verran ahkerasti, että kesä taitaa tosiaan olla tulossa. Juutas tykkäsi juoda rännistä valuvaa vettä, eikä poikaa haitannut laisinkaan, kun vesi kasteli hiukan turkkiakin. Tykkäämme keväästä ja ulkoilmasta niin, että päivystämme taukoamatta ovien edessä, jos vaikka pääsisimme livahtamaan ulos niin, ettei kukaan huomaa. Kerran Pohjanmaalla saimme karattua, mutta pikkuemäntä oli sen verran nopea, että sai syöksyttyä peräämme ja kantoi sisään. Se ei saanut edes huutia kuraantuneista sukistaan.

Pihalammikossamme on kuulemma viime keväänä ollut sammakonpoikasia. Me olemme silloin olleet vasta pieniä ja sokeita pallosia, mutta tänä kesänä sammakot varmasti saavat meiltä kyytiä! Kaikkein suurin haaveemme on kuitenkin päästä käsiksi (tai pikemminkin kynsiksi) johonkin oiken isoon lintuun, vaikka fasaaniin tai míkseipä tällaiseen kokottimeen:

Kissareissumiehet

Pääsiäisreissumme meni hyvin, emme mourunneet matkoilla juuri lainkaan. Pääsimme molemmilla suunnilla kerran pois kopista, jotta saatoimme ojennella jäseniämme. Kun koppien ovet kotona jälleen avattiin, kävimme syömässä ja palasimme takaisin matkustusvalmiuteen, eli ei reissaaminen ollenkaan pahaa tehnyt.

Voi ei, vessaan!

Hiskiä kohtasi tänään järkytys. Isoisäntä tuli ja sieppasi pahaa aavistamattoman olion, joka kelli kaikessa rauhassa sohvalla. Ei siinä mitään, mutta sitten se ryökäle suuntasi kulkunsa vessaan, jolloin Hiskin oli pakko mouraista vastalause. Vessaan matkaaminen isonisännän sylissä ei tarkoita kuin yhtä asiaa: kynsienleikkuuta. Sitä me kumpikaan emme kerta kaikkiaan voi sietää, mutta olemme kyllä huomanneet, ettei rimpuilu tai nariseminen hyödytä, kynnet leikataan silti. Matka vessaan johtui siitä, että kisailimme oikein kunnolla, ja jommankumman kynsistä jäi sohvaan kahdeksan viirua, hups! Normaalisti me emme jätä jälkiä minnekään (no, kissanvessaa ei nyt lasketa), joten oli totisesti aika leikata tuhovehkeemme. Onneksi emme ole pihakissoja, koska ei meiltä silloin voisi leikata puolustusvälineitämme pois.

Isäntä kyllä kärsitti hieman myös itseään, lieni kait jonkin sortin myötätuntoa. Se nimittäin käski emännän nyppiä kauhean rumalla äänellä hurisevalla koneella niskaansa. Sen niskasta irtosi pitkiä ja rumia karvoja, mutta eivätpä ne nyt tursota paidankauluksesta.

Juutas näyttää tässä, mikä on meidän suosikkimme hoitovehkeistä:

Tehtävä pääsiäisenä

Kuulimme tuossa sivukorvalla, miten meitä aiotaan käyttää pääsiäisenä vähän niin kuin lääkäreinä. Pohjanmaalla on sellainen talo, jossa asuu ihmisiä, jotka eivät oikein muista enää mitään, eivätkä he kai ole sen takia oikein kartalla enää mistään. Emäntä aikoo kysyä, saako meidät viedä tuonne taloon vierailulle. Jos ei saa, haetaan talosta ainakin yksi asukki meitä katsomaan meidän majapaikkaamme. Kissan (tai kai on pakko myöntää, koirankin) silittäminen on kuulemma sellaista, että se aiheuttaa muistamattoman ihmisen aivoissa positiivisia asioita. Meistä kissoista siis on paljon hyötyä: jotkut metsästävät hiiriä, jotkut taas ovat ns. valkotakkisia. Toivottavasti meitä ei värjätä spraymaalilla valkeiksi, koska uskomme kyllä harmaankin takin toimivan lääkäröinnissä ihan yhtä lailla. Toivomme myös, että muistamme kehrätä, kun tuon vanhan ihmisen käsi koskettaa meitä, sillä kehräämiselläkin on kuulemma positiivista vaikutusta.

Pääsiäinen lähestyy

Mau! Tänään lähdemme harjoittelemaan pääsiäisreissua Pohjanmaalle. Ajatella, joudumme matkustamaan koko pitkän matkan ahtaassa kuljetuskopassa. Ja mikä pahinta, emme pääse pois kopasta matkan aikana juuri ollenkaan. Emme saa edes ruokaa koppaan koko matkan aikana!  
Juutas meni jo keinutuolin alle kokeilemaan hieman suljettua paikkaa:

Pikkuisäntä pettää meitä...

Pikkuisäntä kävi äsken naapurissa katsomassa pikkuisia labbiksenpentuja, ja oli siellä mukana pikkuemäntäkin. Ne molemmat ottivat ja ystävystyivät KOIRAN kanssa, voitteko kuvitella? Kissansydämemme pakahtuvat loukkaantumuksesta, vaikka kyllähän ne meitäkin rapsuttelivat entiseen malliin. Lisäksi ne kehtasivat haista koiralta. Ja vielä pennuilta. Pennut varmaan vikisivät anovasti pikkuisännälle ja yrittivät vihjailla, että tahtoisivat muuttaa meille. Niiden emokin on varmaan koettanut ruskeilla silmillään käännyttää pikkuisäntää koiraihmiseksi. Pikkuemäntä oli kuulemma jo ehdottanut, että meidät voisi myydä ja hankkia tilalle tuollaisen pikkukoiran! Kotona se kuitenkin sanoi meille, että olemme söpömpiä kuin yksikään koira. Ota tuostakin nyt sitten selkoa! Taitaa olla parasta niellä suuttumus ja tällätä itsensä niin hienoksi, että koirat unohtuvat. Juutas jo laittoi emännän helmet kaulaansa ja poseerasi ne päällään: