Tauno on tullut!

Isäntäväellä on ollut viime kesänä oma villilemmikki, siili. Ne nimesivät sen Taunoksi, ja ostivat sille kissanruokaa ja pähkinää. Nyt tässä muutama päivä sitten koko väki sekosi ja alkoi ryntäillä (tuokin verbi on hassu, se voi olla myös nominin rynnäs monikon adessiivi...) hullun lailla edestakaisin. Kaiken syynä oli se, että Tauno oli palannut takaisin. Heti isoemäntä juoksi ja laittoi lautaselle MEIDÄN märkäruokaamme pussillisen ja toiselle vettä. Sitten nuo kantoivat lautaset kovalla kiireellä puskan juurelle ja odottivat. No, tottahan Tauno tuli ja söi suurella halulla meidän ruokamme, lisäksi se latki aimo annoksen vettä.

Tämä on toistunut nyt jo monena iltana, ja tänään juhannusaattona tuo ilmiö huipentui: meillä oli vaikka kuinka paljon vieraita, suurin piirtein 20 henkeä, ja lähes jokainen käkki polvi-istunnassa ja vahtasi vierestä, kun tuo piikkikasa aterioi. Tänään se sai pähkinää, juustoa ja meidän kuivamuonaamme. Kovasti kaikki ylistivät, miten söpö ja hurmaava se on, ja me jouduimme olemaan arestissa kylppärissä kodinhoitohuoneessa, koska me olisimme saattaneet ottaa ja karata muuten. Miten halpamaista teljetä kaksi pientä poikaa ahtaaseen tilaan! Kostoksi emme tulleet silitettäviksi kuin vain ohimennen, emme pysyneet yhtään sohvalla halukkaiden rapsuttajien seassa. Miksi ette pelastaneet meitä arestilta, saittepa sitten hieman kärsiä tekin kissanpuutteesta!

Voihan punkki!

Hiskiin koetti tässä yhtenä päivänä tunkeutua loinen. Emäntä höpisi jotakin punkista, eli kai se oli sellainen sitten. Ja kun juuri tuollaisessa pitkässä heinikossa on kaikkein parasta liikuskella, meillä on vaara saada uusia tunkeilijoita hipiäämme. Ne kuulemma päivystävät heinissä ja muissa vastaavissa sopivaa uhria, ja sitten iskevät heti kiinni kuin puutiainen kissaan!

Emäntä osti jotakin kummallista ainetta, jota se aikoo työntää meihin. Se aine kuulemma pitää puutiaiset poissa meistä, mutta on samalla melko myrkyllistä. Emäntä on jo kieltänyt lapsiakin koskemasta meihin. Vielä se ei ole sitä värkkiä meihin ruiskautellut, mutta huomenna kuulemma tuo toimenpide on suunnitelmissa. Meitä hieman jännittää, että miten meidän oikein käy.

Rentoutus ennen kaikkea!

Me kissat voisimme opettaa jotakin hyvin tärkeää ihmisille: rennosti ottamisen taidon. Me emme turhia stressaa, vaan osaamme ottaa elämän kevyesti ja järkevästi. Ja kun on ruoka-aika, me kyllä osaamme silloin kiitää paikalle salaman lailla! Vähän kun vain ekstraruokakuppi kolahtaa, siunaannumme paikalle kuin taikaiskusta, vaikka meitä ei juuri ennen kolahdusta löytynyt niin mistään. Ekstraruokakuppi on sellainen, mihin saa aina jotakin tosi hyvää herkkua, kuten seitä, jauhelihaa, lohta tai kaupan märkäruokia.

Tänään isoemäntä luki sanomalehteä lattialla. Me olimme sitä mieltä, että tuollainen homma on jonninjoutavaa, joten mäjähdimme molemmat lehden päälle makoilemaan. Emäntä nosti meidät pois tieltä, mutta Hiski oli Juutasta päättäväisempi, sillä se pamautti olemuksensa heti uudestaan takaisin sivistyksen päälle. Mitäpä sitä lukemaan jostakin niin tyhjänpäiväisestä kuin kakkukonditoriasta tai pappien huvittavista möhläyksistä, kun senkin ajan voi käyttää leikkimällä meidän kanssamme ja rapsuttelemalla mahasta, joka etenkään Juutaksella ei ole kovinkaan pieni.

Ja sitten kuulimme jotakin varsin kummaa isoisännän suusta, sen tekisi mieli hiirtä! Sekös meille sopisi, sellaista vilistäjää olisi roimasti kivempaa ajaa takaa kuin noita kimalaiseksi kutsuttavia pihapörriäisiä. Mutta nyt, muistakaa ottaa kaikki rennosti, sillä onhan kesä! (Vaikka kesä on nyt kyllä hyytävä, tänään pihalla tassut olivat lähellä jäätymispistettä.)