Isäntäväellä on ollut viime kesänä oma villilemmikki, siili. Ne nimesivät sen Taunoksi, ja ostivat sille kissanruokaa ja pähkinää. Nyt tässä muutama päivä sitten koko väki sekosi ja alkoi ryntäillä (tuokin verbi on hassu, se voi olla myös nominin rynnäs monikon adessiivi...) hullun lailla edestakaisin. Kaiken syynä oli se, että Tauno oli palannut takaisin. Heti isoemäntä juoksi ja laittoi lautaselle MEIDÄN märkäruokaamme pussillisen ja toiselle vettä. Sitten nuo kantoivat lautaset kovalla kiireellä puskan juurelle ja odottivat. No, tottahan Tauno tuli ja söi suurella halulla meidän ruokamme, lisäksi se latki aimo annoksen vettä.
Tämä on toistunut nyt jo monena iltana, ja tänään juhannusaattona tuo ilmiö huipentui: meillä oli vaikka kuinka paljon vieraita, suurin piirtein 20 henkeä, ja lähes jokainen käkki polvi-istunnassa ja vahtasi vierestä, kun tuo piikkikasa aterioi. Tänään se sai pähkinää, juustoa ja meidän kuivamuonaamme. Kovasti kaikki ylistivät, miten söpö ja hurmaava se on, ja me jouduimme olemaan arestissa kylppärissä kodinhoitohuoneessa, koska me olisimme saattaneet ottaa ja karata muuten. Miten halpamaista teljetä kaksi pientä poikaa ahtaaseen tilaan! Kostoksi emme tulleet silitettäviksi kuin vain ohimennen, emme pysyneet yhtään sohvalla halukkaiden rapsuttajien seassa. Miksi ette pelastaneet meitä arestilta, saittepa sitten hieman kärsiä tekin kissanpuutteesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti