tiistai 3. huhtikuuta 2012

Voi ei, vessaan!

Hiskiä kohtasi tänään järkytys. Isoisäntä tuli ja sieppasi pahaa aavistamattoman olion, joka kelli kaikessa rauhassa sohvalla. Ei siinä mitään, mutta sitten se ryökäle suuntasi kulkunsa vessaan, jolloin Hiskin oli pakko mouraista vastalause. Vessaan matkaaminen isonisännän sylissä ei tarkoita kuin yhtä asiaa: kynsienleikkuuta. Sitä me kumpikaan emme kerta kaikkiaan voi sietää, mutta olemme kyllä huomanneet, ettei rimpuilu tai nariseminen hyödytä, kynnet leikataan silti. Matka vessaan johtui siitä, että kisailimme oikein kunnolla, ja jommankumman kynsistä jäi sohvaan kahdeksan viirua, hups! Normaalisti me emme jätä jälkiä minnekään (no, kissanvessaa ei nyt lasketa), joten oli totisesti aika leikata tuhovehkeemme. Onneksi emme ole pihakissoja, koska ei meiltä silloin voisi leikata puolustusvälineitämme pois.

Isäntä kyllä kärsitti hieman myös itseään, lieni kait jonkin sortin myötätuntoa. Se nimittäin käski emännän nyppiä kauhean rumalla äänellä hurisevalla koneella niskaansa. Sen niskasta irtosi pitkiä ja rumia karvoja, mutta eivätpä ne nyt tursota paidankauluksesta.

Juutas näyttää tässä, mikä on meidän suosikkimme hoitovehkeistä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti